Teksti: Jenna Hokkanen
Kuva: Anttoni Palm

Vuonna 2002 perustettu Sydän, sydän on vuosien saatossa kurvannut nu-metallista progressiiviseen rockiin ja sen kautta jonkinlaisen punkin ulottuvuuksiin. Kuuden levyn, useamman tyylisuunnan, lukemattomien keikkojen ja vankan fanikunnan saavuttaneena on aika juhlistaa bändin viisitoistavuotiasta taivalta.

Pitkästä historiastaan huolimatta bändi ei ole kivunnut suuren yleisön tietämykseen, vaan pysynyt suhteellisen tiiviisti musiikin alamaailmassa. Sydän, sydän on kuitenkin tunnettu taiteellisista, sekopäisistä tai jopa härskeistä lavaperformansseistaan, joiden huhutaan olleen aiemmin jopa nykyistä villimpiä. Tulevana lauantaina Korjaamon lavalla paljastuu, mitä yleisö tällä kertaa saa kokea.

“Tule tai unohda koko juttu”

Ideoiden käymiskattila

Paitsi holtittomasta lavakäyttäytymisestä Sydän, sydän muistetaan myös omaleimaisista keikkajulisteista ja keikoilla jaettavista, scrapbook-tyylisistä flaijereista, joiden tekemisestä vastaavat laulaja-kitaristi Tuomas Skopan mukaan lähinnä bändin kitaristi Juho Minerva ja basisti Tomi Flyckt.

Skopa: Oon mäkin tehnyt kyllä yhden keikkajulisteen, Loimaalle. Siinä luki muistaakseni että “Tule tai unohda koko juttu”.

Alkuaikoina bändi piti myös yhteistä päiväkirjaa, joka oli artistien itsensä mukaan lähinnä täynnä tuherruksia.

Skopa: Se oli nimenomaan sellainen ala-asteelta tuttu reissupäiväkirja! Aina viikon ajan yhdellä tyypillä messissä. Välillä tuli hyvääkin matskua ja välillä aika väkisin väännettyä, mutta se oli jotenkin olennainen asia, että purki sisintänsä. Se oli hauska ideoiden käymiskattila.

Yhteisiä ja yhteenliimattuja biisejä

Yhdessä tekeminen ja jakaminen on siirtynyt visuaaleista ja reissuvihkosta myös sanoitusprosessiin: Sydän, sydämen kappaleet syntyvät nimittäin nykyään yhteistyönä.

Skopa: Suurin osa biiseistä syntyy siten, että joku on tehnyt kotonaan biisin, joka sitten pannaan treeneissä yhdessä uuteen uskoon. Sitten on niitäkin tapauksia, kun treeneissä isketään yhteen kaikkien omia pätkiä. Musta tuntuu, ettei meillä ole mitään yhtä tapaa tehdä biisejä – se on aina vähän erilaista. Viime aikoina se on mennyt interaktiiviseksi: kommentoidaan demoja sähköpostin kautta ennen kun käydään treeniksellä niiden kimppuun.

Flyckt: Me ollaan viimeinkin siirrytty tälle vuosituhannelle!

Minerva: Mun mielestä tuo Tuomaksen mainitsema kommentointi on ollut jollain tavalla tosi iso askel. Meidän asenteissa on tapahtunut rentoutumista, sillä aikaisemmin muiden ideat oli ikään kuin pyhiä eikä niitä hirveästi alettu enää kommentoimaan.

Skopa: Tykkään tästä uudesta tavasta, koska se on yhteinen juttu. Tuntuu siltä, että kaikki biisit on meidän kaikkien tekemiä. Se on mun mielestä tosi tärkeää, että kaikilla on hyvä olo soittaa niitä.

”Meillä oli jossain vaiheessa sellainen hengellinen kausi, oli aina pappikostyymit päällä keikoilla ja pidettiin tulisia saarnoja. Kaikki rekvisiitta ja dramaturgia perustui katoliseen kirkkoon.”

Vahinkoteemalevy

Bändin tuorein albumi, kahdeksankappaleinen Molskis, julkaistiin syyskuussa 2016. Aiemmista levyistä se eroaa temaattisuudellaan, joka bändin mukaan syntyi vahingossa.

Skopa: Mulla on avautunut Molskiksen kautta ihan uusi suhtautuminen biisien sanojen kirjoittamiseen. Se tuntuu helpommalta, kun on luovuttu itsellemme asettamistamme säännöistä. Tuntuu myös, että aika on kypsä sellaisista asioista puhumiselle, mitkä aiemmin on olleet lukossa. Jos niitä onkin aiemmin käsitellyt, ne on halunnut piilottaa omituisten tarinoiden alle, ettei kukaan niitä vahingossakaan löydä. Nyt asenne on jotenkin päinvastainen: haluaa, että kuulija voi tunnistaa sieltä asioita. Se tuntuu tosi hyvältä.

Minerva: Molskiksesta taisi tulla teemaltaan vedellinen aika tiedostamatta. Jossain vaiheessa Tuomas huomasi että hetkinen; nämä kaikkihan liittyvät veteen jollain tavalla.

Skopa: Melkein joka biisissä on joku mereen liittyvä maininta – järveen, veteen, pulloihin tai kyyneliin. Ehkä ympäristö, jossa kirjoitin niitä biisejä, on vaikuttanut siihen. Suurin osa sanoituksista syntyi järven rannalla.

Säälittävää lastenmaalia ja pyhiä näkyjä

Slipknotilla on maskinsa, Rammsteinilla pyrotekniikka. Sydän, sydämen keikkaperformanssit muistetaan hämmästyttävistä hahmoista, alastomuudesta ja ihomaalista. 

Skopa: Meillä oli jossain vaiheessa sellainen hengellinen kausi, oli aina pappikostyymit päällä keikoilla ja pidettiin tulisia saarnoja. Kaikki rekvisiitta ja dramaturgia perustui katoliseen kirkkoon. Ajattelimme, että siinä pitää olla jotain vastapainoa, pitää saada lavalle vaikka vanha vihtahousu. Niin me päädyttiin maalaamaan Juho ensimmäistä kertaa, ja ihan oikealla ihomaalilla.

Minerva: Pari kertaa sitä koitettiin, ja kävin sitten taidetarvikekaupassa katsomassa, mikä olisi halvinta maalia. Guassihan se oli – myrkytön, säälittävä julistemaali. Viime syksynä, kun kävin taas Hakaniemessä ostamassa guassia, myyjä piti puhuttelun, että tiedätkö että tuo on ihan lastenmaalia? Ei arvannut, että puhuu ihan guassimestarille! Mä oon ostanut varmaan enemmän guassia kuin maitoa elämäni aikana!

Flyckt: Maalista tulee semmoinen hyvä draaman kaari! Kun mennään lavalle, kaikki on viimeisen päälle, ja kun ollaan vähän aikaa hypitty ja hikoiltu, maali alkaa hilseilemään ja karu totuus paljastuu sieltä alta.

”Mä oon ostanut varmaan enemmän guassia kuin maitoa elämäni aikana!”

Maali ei ole ainoa värikäs elementti Sydän, sydämen keikoilla, jotka ovat tuottaneet mieleenpainuneita hetkiä monelle niitä kokeneille. Myös bändin jäsenet itse ovat keränneet vuosien saatossa melkoisia muistoja.

Minerva: Alkuaikoina Gloriassa meillä oli jälleen semmonen uskonnollisesti värittynyt teema. Ajateltiin, että pitää ristiinnaulita meikäläinen! Haettiin pusikosta orjantappurakruunu ja VR:n edesmenneiltä Makasiineilta ratakiskoja, joilla oli painoa 200 kiloa kappaleelta. Raahattiin ne Gloriaan ja tehtiin niistä risti. Sitten mä vetelin sitä – vajaa seitkytkilonen rääpäle – yleisön halki. Kaadoin ristin lavan reunaa vasten, ja siitä tuli sitten eräänlainen ramppi mulle. Baarin poket ei saaneet sitä raahattua uloskaan. Se oli itelleni mieleenpainuva hetki, ristin raahaaminen.

Skopa: Minerva oli kauttaaltaan punainen ja näytti ihan ilmiselvästi Jeesukselta. Kansa siinä ympärillä sitten pilkkasi ja nauroi, se oli elokuvallinen näky. 

Tuli mieleen myös ohikiitävä hetki Tavastialta meidän kymmenvuotiskeikalta: Minerva rohkaistui daivaamaan, ja se näky! Punavioletti, kiinteä, hyvä perse, joka liukuu siellä ihmisten päällä… Se teki mut ikionnelliseksi!

”Musiikissa täytyy olla tasapaino turvallisen ja yllättävän välillä.”

Tiedemiesten tutkimista

Jotkut Sydän, sydämen biisit aukeavat vasta parin(kymmenen) kuuntelukerran jälkeen, jotkut eivät milloinkaan. Jotkut taas saattavat olla merkitykseltään aivan toisia kuin alunperin luuli. Onko outoilu tarkoitushakuista?

Mikko Rekonen (rummut): Noi alkuajan asiat on kyllä mystisiä. Ei sitä silloin ole huomannut, eikä me olla tehty musiikistamme tahallaan outoa ja vaikeasti lähestyttävää. Siitä on vain tullut semmoista.

Minerva: Onkohan ujous ollut siinä kyseessä?

Skopa: Niin, tai sellainen nuorten miesten hormonitoiminta. Ollaan menty jonkin muodon tai idean ehdoilla, on se sitten ollut matemaattinen tai temaattinen juttu. Biisi on tavallaan syntynyt sen idean ympärille, ja se, miltä kappale kuulostaa ja tuntuu, on syntynyt oheistuotteena. Nykyään mietitään ennemminkin toisin päin, ja miten se tehdään ei ole niin olennaista.

Flyckt: Ehkä niitä on aikaisemmin sävelletty järjellä, mikä on aika absurdia ottaen huomioon miten järjenvastaista kamaa siellä menneisyydessä on…

Skopa: Se on välillä ollut semmoista tiedemiesten tutkimista. Välillä se on johtanut aika kiinnostaviin juttuihin, jotka kuulostavat ennalta-arvaamattomilta. Musiikissa täytyy olla se tasapaino turvallisen ja yllättävän välillä.

”Keskustellaan, ehkä ryypätään, soitetaan ja mitä tahansa voi tapahtua. Kukaan ei tiedä ihan tismalleen mihin se johtaa.”

Kurnuttamisesta

Kun ruvetaan puhumaan kurnuttamisesta, keskustelua ei voi enää ymmärtää kuin Sydän, sydän ja sen fanikunta. Jos jälkimmäinenkään, sillä vaikka olen kuullut sanan bändin yhteydessä useita kertoja, en ole vieläkään täysin sisäistänytsitä. Kurnuttamisen kuitenkin tuntee keikoilla: harva yleisö on niin intensiivinen kuin tällä bändillä. Mistä kurnuttaminen tulee – ja mitä se ylipäätään on?

Skopa: Tää on paras kysymys mikä meiltä on koskaan kysytty!

Flyckt: Meillä on semmoinen yhteinen tuttava; mystinen vanhempi kurnuttaja, hippi, joka asuu punttisalilla. Törmätään siihen noin kerran vuodessa, ja aina kun siihen törmätään, aletaan hokea jotain sen lanseeraamaa sanaa.

Skopa: Se on meiän oraakkeli! Kurnuttaminen liittyy sellaiseen hyvään yhdessäoloon jonka aikana asioista keskustellaan, ehkä ryypätään, soitetaan ja mitä tahansa voi tapahtua. Kukaan ei tiedä ihan tismalleen mihin se johtaa.

Ja sehän sopii Sydän, sydämeen.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s